Shiba on alunperin kehitetty pienriistan metsästämiseen. Rotu on yksi maailman alkukantaisimmista ja on ymmärrettävä, että vaikka se toimiikin nykyään kaikkialla maailmassa lähestulkoon ainoastaan seurakoirana, sen ominaisuudet (mm. tarkkaavaisuus ja terhakkuus ympäristöä kohtaan, riistavietti) ovat pitkälti metsästyskoiramaisia. Kohtalainen riistaviettisyyskään ei kuitenkaan ole välttämättä seurakoiralle pelkästään huono ominaisuus ‒ oikein suunnattuna sitä on myös helppo käyttää hyväksi koiran koulutuksessa ja motivoinnissa. Vapaana ulkoiluttamisen suhteen tämä tosin edellyttää varovaisuutta, mutta pennun johdonmukaisella koulutuksella useimmille shiboille pystyy sopivassa ympäristössä antamaan vapautta omistajan valvovan silmän alla myös hihnan mitan yli.
Shiba on luonteeltaan "suuri" koira. Koostaan huolimatta se uskoo vakaasti olevansa maailman ylivertaisin olento. Japanilaisilla on kolme sanaa kuvaamaan shiban luonnetta: "Kan-i", "ryosei" ja "soboku". Edellä mainitut termit ovat monipuolisia ja haastavia selitettäväksi selkeästi, mutta seuraavassa on oma käännösyritykseni japanilaisen shibakasvattajan Nobi Atsumin kirjoittaman englanninkielisen tekstin pohjalta: "Kan-i tarkoittaa intensiivista voimaa ja aatelisuutta yhdistettynä pelottomaan luonteeseen. Shibat voivat olla voimakasluonteisia ja vahvoja olematta kuitenkaan aggressiivia. Niiden tulisi ilmaista myös lannistumatonta ja jaloa läsnäoloa. Ryosei taas tarkoittaa uskollisuutta ja kuuliaisuutta. Shiboilla tulisi olla täysipainoinen luottamus ja kiintymys omistajaansa ‒ vahva sidos yhteiseen kumppanuuteen. Shiban valloittava puoli on "soboku", luonnollinen kauneus, joka muodostuu liioittelemattomasta ulkomuodosta ja viehkeästä eleganssista." Shiboihin on siis rakennettu yhdistelmä rohkeutta, itsetietoisuutta, arvokkuutta, uskollisuutta ja itämaista, vinosilmäistä kauneutta. Yhdessä nämä ominaisuudet muodostavat shibasta vastustamattoman!
Täsmälleen oikea yhdistelmä kan-i:ta, ryoseita ja sobokua on toki harvinaisuus, mutta jokaisella shibalta löytyy varmasti joitakin edellä mainittuja piirteitä. Shibat vaativat tietynlaista ymmärrystä ja omistautumista viehkeää luonnettaan kohtaan, mutta tämä ei missään nimessä tarkoita sitä, että koiran mahdollinen haastavuus oikeuttaisi käyttäytymään huonosti. Oman näkemykseni mukaan hyväluonteisen shiban tulisikin arvokkaalla luonteellaan olla piittaamatta kauempana murisevista koirista ja jaksaa vaikkapa näyttelytuomarin tunnustelut "mestarinsa" (omistajansa) toiveesta. "Kenestäkään ei tarvitse pitää, mutta kaikkia pitää sietää" onkin hyvä ohjenuora kaikille koiran omistajille. Itselleni mieleinen koira tosin on myös sosiaalinen (niin toisille koirille kuin ihmisille), ja sosiaalisuuteen tulen pyrkimään myös kasvatustyössäni.
Kun kasvatuksessa nartun ja uroksen luonteellisetkin ominaisuudet otetaan huomioon ja jalostukseen valitaan kaikin puolin toisiaan täydentävä yhdistelmä, taataan perinnöllisesti hyvät lähtökohdat pennun ja sopivien omistajien, perheenjäsenten, yhteiselämälle. Saman pentueen sisarustenkin välillä on kuitenkin myös eroja, joten on hyvä pyrkiä löytämään pennunottajalle luonteenominaisuuksiltaan sopivin pentu. Pehmeämpi koira voi olla ihanteellinen rauhalliselle, itsekin "pehmeälle" omistajalle ja kotikoiraksi, mutta usein reippaaseen harrastamiseen, kuten agilityyn, kohtuullisen vilkas ja itsevarma pentu on puolestaan parempi vaihtoehto.
Mielestäni rodun alkuperäistä metsästystaustaa kunnioittamalla voidaan luonteista myös hakea ns. seurakoiramaisemmiksi usein lueteltavia puolia, eivätkä nämä seikat ole mitenkään ristiriidassa keskenään. Kyllä seurakoirallakin on oma tahto ja vastaavasti metsästyskoirakin tarvitsee myös kykyä pelata yhteen omistajansa kanssa. Eettiseksi koiranjalostukseksi kutsutaan sellaista kasvatusta, joka ottaa huomioon ne yhteiskunnan olosuhteet, joiden kanssa me eläiminemme nykyään elämme. Aivan äärettömän riista- ja saalisviettinen koira ei palvele ketään ‒ ei myöskään koiraa itseään, koska sille ei vietin vuoksi voida esimerkiksi suoda ollenkaan vapautta seinien ja rajattujen aitausten ulkopuolella. Ihanteellisia ominaisuuksia aikuisen shiban luonteessa ovat mielestäni ystävällisyys, itsevarmuus, kohtuullinen vilkkaus ja energisyys (mutta kuitenkin kyky rauhoittua, keskittyä) sekä kohtalainen avoimuus.
Rodun alkukantaisuus tuo mukanaan hyvän terveydentilanteen. Shiballa ei ole tavattu vakavia perinnöllisiä sairauksia ja rotu onkin pitkäikäinen. Hyvää terveystilannetta on kuitenkin ehdottomasti vaalittava jatkossakin ja silmä-, polvi- sekä lonkkatutkimukset ovat suositeltavia. Lisäksi esim. hammaspuutoksiin ja koiralle ikäviin allergioihin sekä iho-ongelmiin on suhtauduttava huolellisesti. Muutaman hampaan puutokset eivät sinänsä koiran omaa elämää millään tapaa haittaa, mutta kuten myös muiden terveysongelmien kanssa, niiden hallitseminen on tärkeää rodun tulevaisuuden kannalta. Myöskään muut elämää hankaloittavat ominaisuudet, kuten liiallinen hormonien vaikutus (narttujen voimakkaat valeraskaudet, uroksilla totaalinen "sekaisin" meneminen naapurin tyttökoiran juoksuajasta) eivät ole mielestäni ohitettavissa olankohautuksella. Terveyteen liittyen on hyvä myös ottaa huomioon rodun kapea geenipohja, joten laadukkaille tuontikoirille ja ulkomaalaisille uroksille on tarvetta.
Ulkonäöltään tavoitteenani on kasvattaa mahdollisimman tarkasti rotumääritelmää mukailevia, terverakenteisia, tasapainoisia ja sulavasti liikkuvia shiboja. Suomalaisen rotumääritelmä lisäksi pyrin noudattamaan shibojen alkuperäisen japanilaisen NIPPO-järjestön määrittelemiä suuntaviivoja.
